Sulje

Meidän Emma

Meidän Emma

On ollut ilo seurata tämän nuoren tytön taivalta unelmissaan eteenpäin. Se vaatii perheeltä ponnisteluja, aikaa ja rahaa. Halusimme tulla mukaan auttamaan ja tukemaan tätä nuorta urheilijalupausta. Kakkukahveja on tullut jo maisteltuakin ja tulevai
Meidän Emma


"Olen Emma Katajalaakso, 18 vuotias kestävyysjuoksija Kannuksesta. Opiskelen tällä hetkellä Kannuksen lukiossa 3 vuotta. Suoritan lukion neljään vuoteen, jotta koulun ja urheilun yhdistäminen ja molempiin asioihin keskittyminen olisi sujuvampaa ja tehokkaampaa. Olen urheillut ihan pienestä asti. Aluksi juokseminen oli luontaista hauskanpitoa ja perheen kanssa harrastamista. Olin noin 10-vuotias, kun aloitin kilpailemaan juoksussa muuallakin, kuin vain omissa seurakisoissa. Huomasin, että minulla oli ehkä lahjoja kestävyysjuoksuun enemmän kuin muihin lajeihin. Nautin myös siitä, että kestävyyjuoksussa saa asetettua itsensä äärirajoille. Paras tunne on se kun saa itsestään kaiken irti.

Päälajin valinta oli aika selkeä. Urheilin monipuolisesti kaikissa yleisurheilun lajeissa ja juoksun ohella korkeus oli toinen laji, joka olisi voinut olla myös mahdollinen päälaji. Minulla oli kuitenkin murrosiän aikana kovia kasvuun liittyviä kipuja kantapäässä, joten korkeus jouduttiin jättämään sivuun ja päälajiksi valikoitui kestävyyjuoksu. Aloin harjoittelemaan ohjelmallisesti yläkouluun siirtyessä eli noin 13 vuotiaana. Siitä ehkä alkoi sitten se tavoitteellisempi urheilu ja kovan työn tekeminen unelmien saavuttamiseksi.

Edustan Kannuksen Uraa ja valmentajani on Kari Aho ja hän on myös pappani. Tavoitteet kaudelle 2018 ovat ensinnäkin ehjä harjoituskausi ja kisakausi. Viime vuosi meni hermoston ylirasitustilan takia täysin penkin alle, joten nyt kaikesta viisastuneena pyrimme välttämään samoja virheitä ja rakentamaan harjoittelusta kehittyvän ja tasapainoisen kokonaisuuden. Ensi vuonna Suomessa on nuorten MM-kisat Tampereella. Sen olen asettanut itselleni ensi kauden päätavoitteeksi. Rajojen rikkominen ja nuorten MM-kisoihin pääseminen on realistista, mutta vaatii hyvän, ehjän harjoituskauden ja karsintakisoissa onnistumisen. Suurimpana unelmanani on päästä aikuisten arvokisoihin kilpailemaan ja myös menestyä siellä."

Emma

Jaa tai tykkää


<< Palaa blogiin

Ota yhteyttä!


Kiinnostuitko Cleworin palveluista? Haetko yrityksellesi tekstiilipalveluista vastaavaa kumppania? Kysy lisää – ota yhteyttä!

Tämä lomake on tarkoitettu ainoastaan yritysasiakkaiden käyttöön. Kuluttaja-asiakkaita pyydämme olemaan yhteydessä suoraan Cleworin numeroon 06 870 850.



Tilaa uutiskirjeemme!


Lähetämme sähköpostiisi kerran kuussa vinkkejä, asiakastarinoita ja uutisia, joilla edistät puhtaampaa, sujuvampaa ja turvallisempaa työarkea.
Sähköpostiosoite

Syötä suluissa oleva tarkistenumero (390606)