Sulje

Koronavuosi

Koronavuosi

Kulunut vuosi jää mieleen. Se sai nimen Koronavuosi, joka aiheutti meille kaikille toisen näköiset muistot, kuin mitä uudenvuodenaattona ehkä toivoimme.
KoronavuosiMilko ja Kristiina.
Milko ja Kristiina.

Toivoin itse viime vuonna suotuisia tuulia ja mahdollisuuksia vuodelle 2020. Tuulista en tiedä, ja mahdollisuudetkin taisivat osalle yrittäjistä kääntyä mahdottomuuksiin.

Me Keskuspesulassa uskoimme maskien hyötyyn, suojatakkien ja visiirien suojaan. Keskityimme niiden asiakkaiden huoltoon ja palveluun, joiden ovet saivat pysyä auki. Kevät oli rankka, mutta luotto ja usko tulevaan ja omaan tekemiseen oli niin vahva, että se saatiin kahlattua läpi.

Kesä tuli ja meni ja ihmisten puheissa esiintyi pelko mitä syksy tuo tullessaan, toisen aallon?

Elämme joulukuun kolmatta päivää ja elämme toista aaltoa. Olemme ehkä oppineet jo elämään tätä rajoitettua aikakautta.

Kaikesta huolimatta olemme halunneet keskittyä omaan tekemiseemme ja kehittämään toimintaamme ja tekemään uudistuksia, joita on ilo kertoa olemassa oleville ja tuleville asiakkaillemme. Vierivä kivi ei sammaloidu.

Pidetään huolta, itsestämme ja toisistamme. Nautitaan tulevista pyhistä ja jaksetaan luottaa tulevaan.

Huomioidaan siis toisemme ja asiakkaamme.

”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.” – Mauno Koivisto

Rauhallista Joulun aikaa ja tervettä arkea meille kaikille.

Jaa tai tykkää


<< Palaa blogiin

Ota yhteyttä!


Kiinnostuitko Cleworin palveluista? Haetko yrityksellesi tekstiilipalveluista vastaavaa kumppania? Kysy lisää – ota yhteyttä!

Tämä lomake on tarkoitettu ainoastaan yritysasiakkaiden käyttöön. Kuluttaja-asiakkaita pyydämme olemaan yhteydessä suoraan Cleworin numeroon 06 870 850.



Tilaa uutiskirjeemme!


Lähetämme sähköpostiisi kerran kuussa vinkkejä, asiakastarinoita ja uutisia, joilla edistät puhtaampaa, sujuvampaa ja turvallisempaa työarkea.
Sähköpostiosoite

Syötä suluissa oleva tarkistenumero (492323)